perjantai 27. joulukuuta 2013

Kun joulukiireiltä kerkeää.... Joulukalenteri 2013



 Kuka tunnistaa sellaisen ajatuksen,että teen sitten kun kerkeän, joku kaunis päivä, paremmalla ajalla jne. Varsinkin joulun alla tuo ajatus tulee mieleen keskimääräistä useammin. (ainakin minulle)

No, tässäpä tätä paremalla ajalla tehtyä. 27.12. koitti se hetki, että ei ollut sitä kuuluisaa kaikkea muuta. Lahjat valmistettu ja annettu, joululeivonnaiset leivottu ja syöty, jouluruokia vielä sen verran jäljellä, ettei tarvitse vielä uutta tehdä. Joten nyt sitten on aikaa.



Tällä Jaana Sirviön valmistamalla soittimella on kiva soitella vaikkaa uutta joulua odotellessa.

Minna Mäkinen oli laittanut 2.12. luukkuun jouluvalon.

Mummo odotteleen kiireisenä jouluvieraita kun ei ole kerennyt katsomaan miten päin on pöydälle laittanut nämä Jaana Sirviön luukkuun 3 laittamat herkut

Minna Mäkinen lähetti Satrinkummun talon muurinreunustalle lasikoristeita. Maalaiset eivät heti tunnistaneet lasipalloa ja asettivat sen alkajaisiksi näin niinkuin katolleen. (On kyllä aikapaljon hienompi oikein päin) 

Kun jouluaattoaamuna tuodaan joulukuusi pirttiin, niin se koristellaan näillä Kristina Honkasen valmistamille koristeilla.

Satrinkummun väki pakkaa nämä Jenny Braihwaiten valmistamat  laukut lahjoikisi ystävilleen. Linnun he laittavat koristeeksi omaan hyllyynsä.

Tervetuloa joulukahville. Tarjoamme näitä Jaana Sirviön leipomuksia.

Tätä  Minna Mäkisen  valmistamaa herkkua vain näytetään vieraille. Talon lapset saavat sen syödä vasta loppiaisen jälkeen. (Jos se ei ole sitä ennen hautautunut pölyyn...)

Nämä herkut Satrinkumpuun lähetti Satu Holmevaara
Nämä Satu lähetti, jotta Satrinkummun väki voi valmistaa niistä joululahjoja.
Kristina Honkanen on valmistanut ovikranssin luukkuun 10

Nameja ja evästä Satu Holmevaaralta


Tuoksuvaa jouluteetä lähetti Jenny Braihwaite

Tämä Jennyn lähettämä lintu saa paikan salin hyllyltä itsenäisyyspäivän luukusta tuleen linnun vierestä.
Tuija Heikkilän lähettämiä joulkoristeita. Tervetuloa Joulu.

Kati Kainulainen leipoi kuppikakkuja ja valmisti purkin jonne voi kätkeä näin jouluna piparkakkuja ja keväällä sitten istuttaa kukan.

Kati lähetti myös mattoja, ei tarvitse jouluksi pestä vanhoja, vaan voi laittaa ihan uudet.

Nämä Katin tekemät astiat ovat talonväen uudet aarteet. Nyt vain ihmetellään, mistähän näitä saisi lisää...

Ja lisää Katin lähettämiä astioita.

Jenni Salo oli kätkenyt luukkuun 17 tavaroita joita talonväki voi laittaa vaikka joululahjoiksi.

Jälleen aarteita. Jenny Braihwiten maalamia tauluja.

Joulupuuro on kaikkien herkkua. Joulupäivänä herkutellaan riisipuuroa näiltä Jenni Salon lähettämiltä lautasilta.

Satu Holmevaara lähetti astioita joista on mukava sitten jouluaattoiltana nauttia teetä tai glögiä.

Jälleen vähän apuja Kristina Honkaselta joulupukille.

Luukkua 22 ei ollut, ehkä väärinkäsitysten tai postin jouluvahinkojen vuoksi.

Kesäsateet tulee enne kuin huomaakaan. Niihin on hyvä varautua tällä Jenni Salon lähettämällä sateenvarjolla.

Ja ei sitten muuta kuin tervetuloa joulupukki. Voisi levittää lattialle vaikka tämän Tuija Heikkilän lähettämän maton.

maanantai 2. joulukuuta 2013

3.12. joulukalenteri

Mummo on kattanut jouluherkkuja pöydälle, liekkö odottaa vieraita kun on Domino keksien lisäksi torttutaikinapaketti laitettu valmiiksi sulamaan.

Kiire on mummolla ollut kun on laittanut keksit ja taikina pöydälle väärinpäin.

3.12. Päivän käsityö, poroa vähän pehmeämmässä muodossa

Minulla on ikävä minun pieniä lapsia, mutta ei niin kauhea ikävä ole sitä elämää. Jossain vaiheessa kuitenkin ajattelin, että meiltä puuttu vielä yksi lapsi, Adeliina. No joo, löysin Adeliinan Uudestakaupungista aurinkoiselta rantakirppikseltä. Kotiin päästyämme totesimme ostaneemme Paavon. Adeliina on siten vielä meille hankkimatta. Pitää ahkerasti kierttää kirppiksiä ja jospa se sitten joskus hommattaisiin vaikka lapsen lapsille. Lapseni ovat kuitenkin vielä niin nuoria, että minulla on hyvää aikaa hankkia sitä, ja ostaa vaikka välillä muutaman Paavonkin lisää.

Tässäpä Paavo nyt sitten istuu, uusin käsityöni päässään (nöyrä malli). Lakki näyttäisi kuitenkin olevan Adeliinan kun on valmistettu tuollaisen suloisen vaaleanpunaisesta fleecestä. Koko on noin puolivuotiaan, joten se on Paavolle vähän suuri.

Paavo ja porolakit

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

2.12. Aikuisen naisen joulukalenteri

Tämä joulupukki on joutunut odottamaan useampia vuosia taas seinälle pääsyään. Viimeksi kun täytin sen laitoin siihen karkkeja ja tiimarin pikkut krääsää aina kolme kuhunkin taskuun. Laitoin ne aina yöllä seuraavaksi aamuksi, tai ainakin teoriassa. Olen iltauninen, niin useampana aamuna jouduin selittelemään, että tontulla on varmaankin ollut kiire ja "kamat" ilmesityivät taskuihin vasta päiväkodin jälkeen.

Nyt se sitten taas on ja täytetty minun aarteilla ja tonttukin on ollut ihan ajoissa. Olemme muiden aikuisten kanssa tehneet joulukalenterivaihdon, olemme lähettäneet toisillemme aina vastaavat luukut. Minulla on 9 vaihtajaa jotku vaihtavat kaikki luukut eri ihmisten kanssa, eli 24 vaihtajaa. Kivaa...

Tässä tämän joulun paras joulukoriste ja ihan ajoissa paikallaan. Jouluvalot on vielä laittamatta, mutta asiat tärkeysjärjestyksessä.

Luukku 1

Luukku 2

27.11. Konttiluukoruja

Konttiluukoruja. Valokuva ei ihan anna oikeutta väreille. Turkoosissa on kaupantätin värjäämät helmet , punertavassa on minun värjäämät. Värjäsin ne kokenillilla ja en tiedä mikä meni vikaan kun eivät oikein ole kokenilllin väriset, vaan todella paljon kaunniimmat. Ja lisää ei saa, valitettavasti.

tiistai 26. marraskuuta 2013

26.11. Viimeinen päivä jalkatyötä

Viiemeinen kuva tästä pikkuisen vistosta työvaiheesta.

Keitin tälläkertaa koparat karvoineen. (En viitsiniyt nylkeä)

Se olikin aika onnistunut ratkaisu.
1. Säästyi huomattavasti aikaa, eikä se nylkykään kovin kivaa ole näin pakkasella
2. Kaikki luut olivat kiinni jalassa, eikä valtoimenaan kattilan pohjalla. Viimeksi keräsin luita kainaloa myöten kattilan pohjalta.
3. Helppo poistaa luut kun jalka on "ehjä": Kopara käteen kynnet alaspäin. Kopara päältä auki niinkuin avaisi kirjan ja kas, luut ovat siinä. Sen kuin vain kerää. Ei toi nyt niin kovin kaunis ole, mutta oikeastaan ihan siisti.
4. Helppo katsoa, että kaikki pienetkin loistavat koruluut tulevat talteen. Kun ahaa-elämyksen jälkeen huomasi, että kaikissa koparoissa oli luut ihan samassa järjestyksessä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

20.11. Niin se vaan aika rientää

Konttityömaa jatkuu tai pikemminkin nyt se vasta alkaa. Haiseva ulkotyö on tehty ja olen siirtynyt siistiin sisätyöhön.
Koru nro 1